Kansanmusiikkijaosto

Nivalan Pelimannit ry

Nuorisoseuran siipien suojassa kasvanut monipuolista musiikkia esittävä kansanmusiikkiyhtye perustamisvuosi 1979. Tällä hetkellä yhtyeeseen kuuluu 12-15 soittajaa ja laulajaa. Soittimina  piano, hanureita, viuluja, mandoliineja, kitara, basso ja rummut. yhtyeellä useita laulusolisteja. Yhtye esittää monipuolista musiikkia.

 

Korsuorkesteri

Vuonna 1992 perustettiin yhtyeen korsuorkesteri, joka sai erittäin hyvän suosion. Sota-aikaisten laulujen ohjelmistolla on pidetty yli 60 konserttia Suomessa, monissa Euroopan maissa ja USA:ssa




Aikamiespojat

Yhtyeen Aikamiespojat esittävät viihde– ja tanssimusiikkia



 

Nivalan Kansanmusiikkiyhtye

Kansan- ja pelimannimusiikki,kirkkokonsertit, ja muu hengellinen musiikki.

Esiintymiset

Esiintymisiä vuositasolla n. 30 kpl Yhteisöjen, yritysten ja yksityisten tilaisuudet, juhlat, häät, pikkujoulut, syntymäpäivät, kuntoutuslaitokset, vanhainkodit,  sairaalat yms. Vuosittain osallistumme moniin musiikkitapahtumiin ja festivaaleille. Kaustisen Folk Music Festivaaleilla 1980 lähtien.

Ulkomaille suuntautuneet konserttimatkat
1995 Teneriffa, Kanarian saaret, Puerto de la Cruz  
1996 Eesti, Abja ja Viljandin musiikkifestivaalit
1997 Espanja, Costa del Solin alue,
1999 Lake Worth Florida  USA

Yhtyeen äänitteet:

Korsulaulu kasetit Vartiossa-93 , Kenttäpostia-94  
CD  Mua siipeis suojaan-02 sisältäen virsikirjan- ja siionin virsiä

Yhteyshenkilöt

Antero Vierimaa puh.joht. Ruojantie27 85500 Nivala puh. 08-440426 050-3267352 email: antero.vierimaa@dnainternet.net

Heino Haavisto joht. Teinitie 11 85500 Nivala puh. 08-440449, 0400-285144   email: heino.haavisto@kotinet.com